Eräällä
rakkaalla sukulaisella (joka ei todennäköisesti lue tätä blogia) on
tiistaina synttärit. Tänään juoksentelin jälkikasvun kanssa kaupungilla
etsimässä lahjusta. Hän ei käytä koruja, mikä teki homman vaikeahkoksi.
Sankari oli kuulemma toivonut kumppareita, joten ne hän saakoon. Ei
vain koko kaupungista löytynyt mitään hienouksia, kauniita kuvioita -
ei edes tylsää Marimekko-kuosia. Tällainen kokonaisuus kehkeytyi. Pari
sisarusta on itseni lisäksi lahjassa mukana. Korissa pilkottaa
sieniveitsi, sieniruokakirja, servettejä, kuoharipullo...
Ei siis tänäänkään
käsitöitä. Paitsi että Joen Langassa kyllä pyörähdin, enkä sieltä ihan
tyhjin käsin lähtenyt. No siitä ei sen enempää. Jotenkin tuntuu, että
blogini on ollut aina tylsä/on muuttunut tylsäksi. Kovin tylsää ja
tavallista on meikäläisen elämä. Voihan tämän tietty ajatella enemmän
päiväkirjaksi, jota voi selailla myöhemmin.
Tämä aika kesästä on jotenkin vaikeaa minulle. Olen alkukesän ihminen. Tässä vaiheessa kesää syksyyn on vielä aavistus aikaa, mutta kesä on jo mennyt. Vihreä ei ole enää kauniin vihreää. Yleensä kaikki on palanutta ja kulunutta, nuukahtanutta (paitsi tänä kesänä). Marjametsässä olosta sentään jaksan nauttia. Syksymmällä - kun työt ja harrastukset pyörähtävät käyntiin - nämä synkät aatokset yleensä väistyvät.
Kukkapenkistä pursuaa vielä tälläistä - rikkaruohojen lisäksi.
Tämä aika kesästä on jotenkin vaikeaa minulle. Olen alkukesän ihminen. Tässä vaiheessa kesää syksyyn on vielä aavistus aikaa, mutta kesä on jo mennyt. Vihreä ei ole enää kauniin vihreää. Yleensä kaikki on palanutta ja kulunutta, nuukahtanutta (paitsi tänä kesänä). Marjametsässä olosta sentään jaksan nauttia. Syksymmällä - kun työt ja harrastukset pyörähtävät käyntiin - nämä synkät aatokset yleensä väistyvät.
Kukkapenkistä pursuaa vielä tälläistä - rikkaruohojen lisäksi.