Joel Haahtelan Perhoskerääjä (2006) kertoo miehestä, joka saa yllättävän perinnön - talon ja perhoskokoelman. Päähenkilö lähtee selvittämään perhoskerääjän tarinaa ja kohtaa lopulta omat muistonsa. Matka vie hänet entisen DDR:n alueelle ja sieltä Kreetalle.

Tarina on melko ehyt - asiat saavat selityksensä. Päähenkilön avioliitto-ongelmat jäävät kuitenkin muusta tekstistä irrallisiksi, mutta lukija osannee päätellä syyt tarinan ratkettua. Kerronnassa huomiota herättää runsas kuvailu ja erittäin pitkät virkkeet, mitkä eivät kuitenkaan tee teoksesta tylsää.

Mieleen teoksesta jäi kohta, jossa päähenkilö keskustelee vanhan naisen kanssa tämän lapsuudesta asti ehjänä säilyneestä tyynyliinasta:
Muuta selitystä ei voinut olla kuin se, Anna mietti, että ihminen muuttuu vanhetessaan kevyemmäksi, kevenee, öisin pää alkaa kohota, se tuskin koskettaa enää tyynyä. Hänen puheensa huvitti minua, ja ajattelin ilmassa leijuvia vanhuksia, jotka hitaasti irtoavat vuoteistaan ja lentävät tuulen mukana taivaisiin. Ja ehkä kuolema johtuikin vain ikkunoista, jotka olivat unohtuneet tuulisina öinä auki.