Pieniä ilonhetkiä on välillä elämässä. Äsken sain lukea voittaneeni Hennan haaveita -blogin arpajaisissa. Tänään palasin vanhaan harrastukseeni - tähän. Mukava oli olla myymässä käsintehtyjä nukkeja, ja kauppansahan nuo tekivätkin.

Pojan villapaita on edistynyt takakappaleen kainalokavennuksiin asti. Kameratta olen edelleen, joten uusia kuvia ei ole. Toivottavasti esikoinen tulisi huomenna käymään oma kameransa mukanaan. Viikon päästähän tuo jo lopettelee kesätyönsä ja palailee kotiin.

Kirjasaralla ei mitään uutta. Edelleen on kesken Toni Morrisonin Sinisimmät silmät. Yleensä luen kirjan samoin tein, tänä kesänä on ollut hitaampaa. Eilen katsoin erikoisen elokuvan joltakin taivaskanavalta. Kaikki valaistuu kertoo amerikkalaispojan matkasta Ukrainaan etsimään ihmisiä, jotka auttoivat hänen juutalaista isoisäänsä pakenemaan natseja sodan aikana. Elokuva ei ole kummoinen, mutta sisältää kuitenkin ajattelun aihetta. Äsken sain päätökseen myös Tunnit, joka jostain syystä on aiemmin jäänyt katsomatta. Elokuva palautteli mieleen opiskeluajat, jolloin oli luettava Virginia Woolfin tajunnanvirtaa alkukielellä. Eipä oikein kolahtanut Mrs. Dalloway tuolloin. Tunnit-elokuvasta kyllä pidin. Se limittää hauskasti eri aikakausia yhteisenä tekijänä juuri tuo Dalloway, vaikka ei muuten mitenkään hauskuuttava teos olekaan.

Tajunnanvirtaa tämäkin - tänään näin muuten torilla paikallisella lammasfarmarilla lankaa, jossa oli 20% samojedinpystykorvan karvaa. Oli puhetta, että jos saisin omalta lappikseltani rapsuteltua neljä kiloa karvaa, häneltä voisin saada lampaanvillat ja voisin lähettää ne kehräämöön. Voisi joskus kokeilla. Ainakin hänen lankansa oli ihanan pehmeää. Sopii varmaan reumaatikoille hyvin.

Muistelen vanhoja ja laitan loppuun kuvan kesän keitoksista. Vieläköhän sittenkin värjäisi sienillä...

755781.jpg