Edit. ke-iltana: Siiri kävi tänään toisella lääkärillä. Diagnoosina autoimmuuni aivokalvontulehdus. Sai kortisonia ja antibioottia ja voi nyt huomattavasti paremmin. Kolme viikkoa kestää lääkitys. Tauti on kai sellainen, jonka syytä ei tunneta. Ei ole tarttuva, vaan luultavasti perinnöllinen neurologinen sairaus. Oireina Siirillä ainakin oli väsymys ja kuume sekä esimerkiksi se, että koira ei halunnut laskea päätään - söi ja joi, kun kuppi nostettiin ylemmäs, mutta lattiatasolle ei laskenut kuonoaan seisoessaan. Ilmeisesti tätä samaa oli myös lokakuun oireilu, eikä sillä ollut tekemistä aiemman rotanmyrkkyepisodin kanssa. 

Meillä on sairastuvalla jälleen pieni potilas:

Kuume huitelee neljässäkymmenessä, voimat nollassa. Valvovan silmän alta Siiri ei ole päässyt hetkeksikään, joten ei liene syönytkään mitään ihmeellistä. Paikallinen eläinlääkäri ei löytänyt syytä. Särkylääkettä menee. Jos ei ala toeta, huomenna spesialistille Joen kaupunkiin. Vanha rouva (lapinkoira) on yhdeksän ja puoli, eikä ole ollut sairaana koskaan (paitsi sterilisaation jälkeen) ja ihmettelee sairastelevaa kaveria.

Minä tahkoan samaa huivia ja luen samaa kirjaa jo ties monetta viikkoa. Eivät edisty. Illalla kaadun sänkyyn nukkumaan ensimmäisen (jääkiekko-) erän jälkeen. Lauantaina sentään sain pestyä tuvan pitkät matot ja jopa kuivatettua ulkona ennen sadetta. Kastelen ja huuhdon painepesurilla telineiden päällä, mutta perinteisesti harjaan juuriharjalla ja mäntysuovalla. Kiva on laittaa lakkiaisiin puhtaat matot lattialle. Viime kesän lämpimimmät päivät ovat vielä mielessä - taisivat sattua vapuksi. Oma olo on vähän parempi kuin aiemmin keväällä. Jos helmi-maaliskuussa mentiin (0 - 10 asteikolla) kolmosen tai nelosen tietämillä, nyt ollaan ehkä kuutosessa.

Viherpeukaloni on keskellä kämmentä - silti uskolliset ystävät, soilikit ja santut, muistavat tehtävänsä:

 

Se on moro taas seuraavaan kertaan.