BlogiMiehen hammasleikkaus peruuntui, joten parin päivän reissu mahdollistui. Totesimme Hämeenlinnan olevan turhan kaukana kahdeksi päiväksi, joten hurautimme kolmensadan kilometrin päähän Lappeenrantaan. Herra 6v. oli mukana, joten kävimme katsomassa Rottatouillen ja jätimme yökerhon ja Mamban väliin. Väliin jäi myös Eppu Normaalin konsertti Areenalla Joensuussa. Lappeenrannasta löytyi yksi lankakauppa ja sieltä mukaan lähti ihanuuksia:

999801.jpg

Otin mukaan lankakerän ja puikot. Katsoin mallia SNY:n minulle tekemistä lapasista, ja tyttärelle syntyi matkalla kädenlämmittimet. (Toivottavasti sai plagioida omaan käyttöön, peukun tein kiilalla.) Lankana on nelisäikeinen Virtain villa, värjäsin muistaakseni maitohorsmalla. Puikot 3,5 bambut. Langankulutus 62 grammaa.

999802.jpg

Lapasten myötä pääsin yli tavoitteen kymppiprojektissa. Toisaalta lankaa on tällä viikolla tullut taloon 350 grammaa, joten tikutettavaa jää edelleen 334 grammaa. Toisen tyttären mohairneuleesta alkaa takakappale näyttää valmistumisen merkkejä. Tosin lomaviikko on ohi, todennäköisesti neuletahti hidastuu.

Sny:llä on ollut vaikeuksia saada kommentteja läpi. Onko muille käynyt samoin blogissani? Poistin nyt tuon sanatarkistuksen, en tiedä, onko siitä hyötyä kuitenkaan. Sinisiä tabletteja kun saisi tilattua sanatarkistuksesta huolimatta.