Kovin vähän on tullut tänä kesänä luettua. Luin Lena Einhornin teoksen Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta.
Se on tositapahtumiin löyhästi perustuva juutalaistytön
selviytymistarina. Aihepiiriltään tarina on koskettava ja alati
ajankohtainen, mutta kerronta jää pintapuoliseksi.
Mari Jungstedtin esikoisdekkari Kesän kylmyydessä oli aika mukava. Sarjamurhaaja on liikkeellä Ruotsin maaseudulla. Kirjailija kuljettaa rinnakkain rikostutkimusta ja rikostoimittajan yksityiselämän koukeroita, mikä tuo monipuolisuutta kerrontaan rikkomatta kuitenkaan kokonaisuutta. Ainoa huono puoli teoksessa on, että murhaajan voi arvata jo teoksen puolivälissä. Uutta Jungstedtia taitaa olla jo tarjolla. Pitänee joskus lukea.
Kolmas ja ehdottomasti paras lukukokemus tältä kesältä on nobelistikirjailija J. M. Coetzeen teos Häpeäpaalu. Minusta teos on vaikuttava silloin, kun se jää kaihertamaan mieltä eikä avaudu ihan yhdellä lukemisella. Tämä oli sellainen. Teos on sinänsä helppolukuinen ja juoni selkeä. Eteläafrikkalainen (valkoinen) yliopistonopettaja käyttää hyväkseen nuorta opiskelijatyttöä - vai onkohan asia toisinpäin. Opettaja erotetaan, ja hän siirtyy maaseudulle tyttärensä luo asumaan. Siellä hän alkaa avustaa naista, joka armomurhaa hylättyjä ja sairaita koiria. Hmm. Vasta nyt jälkeenpäin tajusin, että mies ei kerro tunteistaan. Lukijan on yritettävä arvata hänen tuntemuksiaan hänen toimintansa perusteella. Yhtenä teemana on myös mustien ja valkoisten rinnakkaiselon onnistuminen. Tätäkään teemaa ei kuitenkaan esitellä perinteisellä tavalla.
Mari Jungstedtin esikoisdekkari Kesän kylmyydessä oli aika mukava. Sarjamurhaaja on liikkeellä Ruotsin maaseudulla. Kirjailija kuljettaa rinnakkain rikostutkimusta ja rikostoimittajan yksityiselämän koukeroita, mikä tuo monipuolisuutta kerrontaan rikkomatta kuitenkaan kokonaisuutta. Ainoa huono puoli teoksessa on, että murhaajan voi arvata jo teoksen puolivälissä. Uutta Jungstedtia taitaa olla jo tarjolla. Pitänee joskus lukea.
Kolmas ja ehdottomasti paras lukukokemus tältä kesältä on nobelistikirjailija J. M. Coetzeen teos Häpeäpaalu. Minusta teos on vaikuttava silloin, kun se jää kaihertamaan mieltä eikä avaudu ihan yhdellä lukemisella. Tämä oli sellainen. Teos on sinänsä helppolukuinen ja juoni selkeä. Eteläafrikkalainen (valkoinen) yliopistonopettaja käyttää hyväkseen nuorta opiskelijatyttöä - vai onkohan asia toisinpäin. Opettaja erotetaan, ja hän siirtyy maaseudulle tyttärensä luo asumaan. Siellä hän alkaa avustaa naista, joka armomurhaa hylättyjä ja sairaita koiria. Hmm. Vasta nyt jälkeenpäin tajusin, että mies ei kerro tunteistaan. Lukijan on yritettävä arvata hänen tuntemuksiaan hänen toimintansa perusteella. Yhtenä teemana on myös mustien ja valkoisten rinnakkaiselon onnistuminen. Tätäkään teemaa ei kuitenkaan esitellä perinteisellä tavalla.
