Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.11.2011 - 18:52

Kaamea flunssa kaatoi minut melkein viikoksi sänkyyn. Tänään olin jo töissä mutta aika haamuna vielä. Huomenna sitten reippaana Tampereelle. Siellä on kai jotkut messut. BlogiMies jo kyseli, onko matkaneule jo varattu matkaan. Totesi sitten, että riittäähän se, että ottaa puikot ja lankaa.

Tämä huivi on odottanut pingotusta viikkokaupalla. Viikolla olisi ollut kauniita päiviäkin kuvata, mutta kun.

KyJy 13 ja Hullun huivivuoden huivi numero 10: Lumi-huivi Pirtin kehräämön kampalankaa 70 g

Puikot?

KyJyt 16 ja 17: huovutetut Tove-lapaset 55 g ja huovutetut Pirtin kehräämön karstalankalapaset 57 g.

Nuo harmaat Tovet nappasin aamulla käteeni, kun lähdin töihin. Tarkoitus oli kyllä niitä jotenkin koristella, mutta taitaapi jäädä tarkoitukseksi. Nyt näyttää siltä, että en ehkä saakaan KyJyjä valmiiksi jouluun mennessä, vaikka tahti onkin ollut hyvä (verrattuna vapaa-ajan määrään). Eipä kai sitä aina tarvitse suorittaa, töissä pitää senkin edestä, kotona ei jaksa.

Kuvassa taas Tildur, joka pysyy edes hetken paikoillaan.

Mammutti kirjoitti 18.11.2011 - 22:48
Kaunis huivi!
HUovutetut lapaset on ihania, koristeilla tai ilman!
Hyvää viikonloppua!
Mertsu kirjoitti 19.11.2011 - 09:19
Kaunis huivi! Monta KyJyä olet jo saanut valmiiksi, mulla hyytyi tuo tempaus. Saa nähdä moniko ehtii tehdä kaiken valmiiksi.
Leena kirjoitti 19.11.2011 - 10:19
Ihana Lumi huivi!
Kyjy:istä 3 kpl jäänee minulla kesken...
Aluksi oli kova vauhti, mutta nyt ei enää aloitetut työt innosta...
villanne kirjoitti 19.11.2011 - 13:00
Kauniita neuleita! En ole varma ehdinkö minäkään kaikkia Kyjyjä saamaan valmiiksi..
Jaana kirjoitti 19.11.2011 - 13:26
Kauniita töitä. Niin kyllä kassissa on aina oltava puikot ja valikoima lankaa :))))
Susi kirjoitti 21.11.2011 - 10:11
Ihana huivi, ihmeen vähän siihen meni lankaa! Lapaset on söpöjä. Koskahan ehtisin itselleni huovuttaa lapasia, hehheh! On noi kisut sellasia ettei kamera pysy yleensä niiden perässä. Aina kun nappaa kuvan niin kissa on just liikahtanut ja kuvassa näkyy vaan joku epämääräinen möhkäle ;)
Marjut kirjoitti 21.11.2011 - 18:50
Kaunis Lumi!
Syksyn SNY kirjoitti 24.11.2011 - 22:24
Vau! Tampereella tuli itsekin poikettua messuamassa. Toivottavasti ne, mitä tuohon pakettiisi ajattelin sujauttaa Nääsvillen tuliaisina ovat sellaisia jotka eivät omaan messuostosteluusi kuuluneet :)
Syksyn SNY kirjoitti 26.11.2011 - 14:29
Voi itku! Unohdin heittää messutuliaiset pakettiin. No, seuraavaan sitten.
Mervi itse kirjoitti 26.11.2011 - 17:56
Voi, SNY! Miten jaksan odottaa! Omat messuostokseni olivat aika vaatimattomat. Ostin kaksi vyyhtiä (musta ja pinkki) Cascade Sock Yarnia Kujeen Hannalta ja Jannelta sekä kolme kerää violettia Bremontin Natasha-alpakkaa Toikalta. Vielä jos ehtisi jossain välissä neulomaankin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Lukublogini

Villavaarassa luetaan

Lukuaikaa etsimässä